Laatu edellä tulevaisuuteen

15.11.2016

 

Vaikka kuumin marjasesonki on ohi, jatkuu työskentely marjan puhdistamisen kanssa Toripiha Oy:ssä Vesannolla. Toripiha Oy on marjan ensijalostukseen erikoistunut yritys, joka pakastaa ja puhdistaa marjoja teollisuuden käyttöön.

-Meillä pakastetusta marjasta 98% on suomalaista marjaa ja niitä puhdistetaan pitkin talvea sen mukaan kuin asiakas niitä tarvitsee, kertoo kolmannen polven yrittäjä Juho Kylmälä.


Marjoja kolmannessa polvessa

Toripiha Oy on perheyritys, jota pyöritetään isoisä Martti Vehviläisen jalanjäljissä.

-Kolme vuotta sitten tehtiin sukupolvenvaihdos ja tulin toimitusjohtajaksi. Olen ollut yli kymmenen vuotta täällä töissä, ja tehnyt töitä niin varaston kuin tuotannonkin puolella. Voisi sanoa, että olen kasvanut näihin hommiin, Suonenjoelta kotoisin oleva 32-vuotias Kylmälä sanoo.

Suonenjoella ovat myös Toripiha Oy:n juuret. Vuonna 1999 se osti tilat Vesannolta ja on vähitellen laajentanut toimintaansa ja siirtynyt marjojen myynnistä niiden pakastamiseen ja puhdistamiseen. Puhdistus on täysin automatisoitu ja se tehdään pakastetuille marjoille.

-Meillä on tilat marjojen pakastamiseen, puhdistamiseen ja niiden säilyttämiseen pakkasessa asiakkaan puolesta. Joka vuosi pakastetaan yhteensä noin kolme miljoona kiloa marjaa, Kylmälä kertoo.

 

Kolme uutta työpaikkaa

Uusia tiloja laajennettiin vastikään, sillä edelliset alkoivat käydä ahtaiksi. -Halusimme laajentaa, jotta marjat olisivat saman katon alla. Aiemmin osa marjoista oli pakastettu alihankkijoiden toimesta, Kylmälä kertoo.

Laajennuksessa tehtiin kaksi tilaa marjojen pakastamiseen sekä esijäähdytystila tuoreille marjoille, joka toimii talvella pakastevarastona. Laajennus toi mukanaan kolme työpaikkaa.

- Laajennuksen myötä saamme nyt pakastettua 60 tonnia marjoja vuorokaudessa. Kun marjoja saadaan enemmän pakastettua, tuo se mukanaan myös lisää marjanpuhdistusta ja talveksi varastoitava marjamäärä kasvaa. Monessa osassa pitkällä aikavälillä tehdyt laajennukset ovat tuoneet tullessaan kolme työpaikkaa. Nyt meitä on yhteensä 15 ympäri vuoden, Kylmälä sanoo.

Pohjois-Savon ELY-keskus myönsi laajennukseen maaseutuohjelman mukaista yritystukea 35% ja loppu oli yksityistä rahoitusta. Maaseutuohjelman yritystuki on suunnattu pääsääntöisesti 10 000 – 2 000 000 euron investointihankkeille. Leader-ryhmät voivat rahoittaa lisäksi pienemiäkin investointeja ja toisaalta ELY-keskus voi tukea erityisen merkittäviä hankkeita, jotka ovat kahta miljoonaa suurempia. Investointien lisäksi on mahdollista hakea perustamistukea uuden yrityksen perustamiseen tai toimivien yritysten uuteen liiketoimintaan, selvityksiin tai kokeiluihin.

-Toimitimme liiketoimintasuunnitelmat ja vaikutusten arvioinnit ja laskimme työllisyysvaikutuksia ja esimerkiksi hiilijalanjälkeä. Kyseessä oli miljoonaluokan investointi, ja ilman tätä tukea se ei olisi ollut mahdollinen, Kylmälä kertoo.

Laatutyöhön panostetaan

Laatuvaatimukset ovat tiukentuneet vuosien saatossa ja asiakkaat haluavat puhdasta marjaa.
-Pystymme puhdistamaan roskat kahden millimetrin tarkkuudella. Asiakkaat ovat herkkiä pienimmillekin epäpuhtauksille, joten omavalvontaa ja jatkuvaa kehitystyötä tehdään edelleen, Kylmälä sanoo.

-Työntekijämme tietävät, mistä marjat ovat tulleet ja meillä tiedetään, kuka on milloinkin marjoja käsitellyt. Tulevaisuutta varten on kehitteillä erilaisia suunnitelmia, ei me jäädä laakereille lepäämään, Kylmälä hymyilee.

 

    Teksti ja kuvat: Hannakaisa Markkanen   

 

Juttu on ilmestynyt ensimmäisenä 15.11.2016 Uusi Savo -lehdessä.