
Hevosten kokonaisvaltainen hyvinvointi sai siilinjärveläisen kengitysseppäyrittäjän Michel Verbaanin kiinnostumaan lämpökamerakuvauksesta. Siihen hän tutustui jo 1990-luvun puolella työskennellessään hevosvalmennuksen parissa.
”Lämpökameran avulla nähdään niin sanotusti pintaa syvemmälle, jos hevosen lihaksissa, luustossa tai nikamissa on muutoksia. Esimerkiksi voidaan nähdä tulehduksia tai rasitusvammoja”, kertoo hollantilaissyntyinen Verbaan.
Hollannissa Verbaan sai ensikosketuksen myös lämpökamerakuvaukseen. ”Olen ollut hevosten parissa yli kaksikymmentä vuotta. Ne pärjäävät vaivojensa kanssa pitkäänkin. Vika ei välttämättä ole siellä, missä aluksi näyttäisi. Esimerkiksi kipeät jalat voivat johtua niskan tai selän jumista”, Verbaan selvittää.
Hevosten parissa työskentely näyttäisi kulkevan miehen suvussa, vaikka asuinpaikka vaihtuikin Suomeen lähes kymmenen vuotta sitten. Rakkaus toi Siilinjärvelle Pöljän kylään.
”Isäni on valjas- ja satulaseppä, joten hevoset ovat olleet läsnä elämässäni melkein aina. Thermalimage yritykseni sijaitsee Siilinjärvellä, mutta toimin lisäksi Kuopion ympäristössä,” Verbaan kertoo.
Koulutukseen ja laitteisiin perustamistukea
Jotta yritys pystyi laajentamaan liiketoimintaansa lämpökamerakuvauksiin, edellytti se myös yrittäjän kouluttautumista kuvien tulkintaan. Hollannissa järjestettävästä kaksivuotisesta koulutuksesta on kohta jo ensimmäinen takana. Suomessa vastaavaa koulutusta ei ole saatavilla.
”Hans Arendsin johdolla opiskellaan paitsi kuvien tulkintaa myös esimerkiksi hevosten anatomiaa. Sertifikaatti edellyttää, että olen kuvannut ja tulkinnut muutaman sata hevosta käytännössä”, Verbaan kertoo.
Koulutuksen lisäksi yritys investoi lämpökamerakuvauksessa tarvittaviin laitteisiin ja tietokoneohjelmiin. Kalakukko ry myönsi perustamistukea koulutukseen 2/3 osaa kustannuksista ja investointitukea 35% lämpökameran ja tietokoneohjelmien hankintaan.
”Ilman näitä yritystukia en olisi pystynyt kouluttautumaan kahta vuotta peräkkäin ja hankkimaan laitteita. On tärkeää, että maaseudulla toimivia pieniäkin yrityksiä, kuten yksinyrittäjiä, tuetaan kehittämään toimintaansa”, Verbaan sanoo.
Ennaltaehkäisyä yhteistyön voimin
Vaikka lämpökamerakuvaukset ovat Suomessa vielä uutta, uskoo Verbaan alan tulevaisuuteen. Niitä voidaan käyttää myös ennaltaehkäisevästi.
”Vaikka kuvauksia arastellaan ja hieman epäilläänkin, ovat hollantilaisen osteopaatin kanssa yhteistyössä tehdyn hoidon tulokset yllättäneet asiakkaat ja yleensä seuraavan kerran on uskallettu tuoda toinenkin hevonen. Uskon, että tulokset tuovat asiakkaat tullessaan. Kuvauksilla voidaan ennaltaehkäistä vikoja, jotta ne eivät pääse kasvamaan. Ja käyhän se lompakollekin halvemmaksi, kun pieniä vikoja voidaan helpommin korjata”, Verbaan kertoo.
Osteopatia auttaa hevosen kehoa toimimaan luontaisesti ja hoitamaan itse itseään. Paikallinen yhteistyökumppani on haussa. ”Paikallinen hevosiin erikoistunut osteopaatti olisi hienoa saada yhteistyökumppaniksi”, yrittäjä summaa.
Teksti ja kuvat: Hannakaisa Markkanen
Juttu on ilmestynyt ensimmäisenä 15.11.2016 Uusi Savo -lehdessä.