Iloista puheensorinaa ja vilkasta ajatustenvaihtoa. Sekaan mahtui muutama järveen menossa oleva uimarikin keväisenä iltana Kiuruveden Latu ry:n talviuimakopilla, kun koolla oli Samoajat-partiolaisia tutustumassa Ylä-Savon Veturin toimintaan ja sen Leader-rahoitusta saaneeseen kohteeseen.
– Partio-ohjelmaan kuuluu arjen taitojen ja luontoyhteyden lisäksi yhteiskunnallista vastuunkantamisen opettelua, kertoo Kiuru-Partion Samoajat-ryhmän luotsi Riitta Piippo. -On tärkeää lisätä nuorten tietoisuutta elinvoimaisuuden ylläpitämisestä Ylä-Savon alueella.
Samoajat-ryhmän Viivi Huttulalle, Lotta Härköselle ja Liina Jaatiselle Ylä-Savon Veturin toiminta oli uutta. Nuorilla oli myös omia ideoita, mitä he haluaisivat omassa kaupungissaan kehitettäväksi. Toiveita oli omasta nuorten kokoontumistilasta ja ideoita partion omien kokoontumistilojen kohentamiseksi.
Nuoret ja innovaatiot painopisteenä ensi vuonna
Ylä-Savon Veturin vs. toiminnanjohtaja Minna Partanen on ilahtunut nuorten kiinnostuksesta. -Nuoret ideoineen ja ajatuksineen ovat erittäin tervetulleita Leader-toimintaan mukaan. Ensi vuonna Veturin rahoituksen painopisteenä on nuoret ja innovaatiot, joten uusille hankeideoille on saatavissa hyvin rahoitusta. Kannattaa myös miettiä oman alueen muita yhdistyksiä, joiden kanssa voisi tehdä yhteistyötä, Partanen vinkkaa.
Meneillään olevan Veturin 20-vuotisjuhlavuoden merkeissä toteutettiin Tapahtumatonni-haku, jolla tuettiin yleishyödyllisten yhteisöjen uusia tai selkeästi uudistettuja tapahtumia. Mukaan toivottiin erityisesti nuorten ideoimia tai nuorille suunnattuja tapahtumia. Kiuruvedellä tukea sai Kiuruveden Taitoluistelijat ry:n vappupäivän lasten tapahtuma ja Rytkyn seudun uudistettu juhannusjuhla, jossa pääsee mm. testaamaan sup-lautailua.
Kiuruveden Latu Ry:n v. 2017 käyttöön otettu uusi talviuimakoppi toteutti hyvin käyttötarkoitustaan myös pienimuotoisena kokous- ja kokoontumistilana. Rakennuksen kokonaiskustannusarvio oli noin 50 000 euroa, joista 60 prosenttia katettiin EU-rahoituksella. Seura on itse rahoittanut lopun muun muassa talkootyöllä. Sitä tuli reilut 400 tuntia. Talviuimareiden käytössä lämmitetty ja ilmastoitu koppi on ollut aktiivisesti. -Talviuintikaudella yli 50 uimaria käy säännöllisesti ja viime vuonna oli yli 2000 käyntikertaa, toteaa Kiuruveden Latu ry:n taloudenhoitaja Silja Ruotsalainen ja pulahtaa itsekin uimaan illan päätteeksi.

Teksti ja kuva: Jaana Rissanen