
Noin tuhannen asukkaan Sukeva sijaitsee valtatie 5:n varrella noin 40 km Iisalmesta pohjoiseen. Tämä Sonkajärven toinen kuntakeskus ei kovin suuresti ole ääntä pitänyt erityisyydestään. Oman maakunnan toimijatkaan eivät taida kovin laajalti Sukevan ainutlaatuisuutta tuntea, vaikka aineksia esimerkkinä oloon muille riittäisi laajemminkin.
Asukasosallisuuden pitkät perinteet
1989 perustettiin Sukevan aluelautakunta osana vapaakuntakokeilua. Aluelautakunta koostuu puheenjohtajan lisäksi neljästä asukasjäsenestä varajäsenineen ja sen esittelijöinä toimivat Sukevan aluesihteeri sekä Sonkajärven kunnaninsinööri. Aluelautakunta osallistuu tiiviisti teknisen toimen investointien suunnitteluun ja käytännön toteutusten valvontaan. Tätä kautta asukkaat ovat päässeet vaikuttamaan erityisesti lapsiperheille tärkeisiin kohteisiin.
Aivan itsestään selvä ei aluelautakunnan asema ole kaikkina näinä vuosikymmeninä ollut, mutta toiminta on kuitenkin saanut jatkua tiukkojenkin taloudellisien aikojen yli, koska toiminnan hyödyt on nähty sen kuluja suurempina.
Aluelautakunta ja sen ylläpitämä Yhteispalvelu tuovat asukkaita palveluiden äärelle ja sitä kautta yhteen. Myös yhdistystoiminta on Sukevalla vilkasta.
Kirjastovirkailija Tiina Pietiläinen ja aluesihteeri Mirja Tonteri pyörittävät Sukevan Yhteispalvelun toimintojaKirjastovirkailija Tiina Pietiläinen ja aluesihteeri Mirja Tonteri pyörittävät Sukevan Yhteispalvelun toimintoja
Yhden katon alla
Toimistonhoitaja Sukevalle palkattiin heti 1989. Kunnan ja Kelan palveluita sai toimistolla osa-aikaisesti, kun virkailijat jalkautuivat pitämään vastaanottojaan ajoittain. 1990 -luvulla toiminta laajeni, kun toimisto yhdistyi kirjaston kanssa sekä mukaan tulivat asiamiespostipalvelut. Yhteispalvelu nimenä ja logona otettiin käyttöön vuonna 1997.
Yhteispalvelun sielu ja sydän on aluelautakunnan sihteeri Mirja Tonteri. Hän on ollut alusta saakka rakentamassa ja kehittämässä Yhteispalvelua. – Silloinen kunnanjohtaja sanoi, että tee työstäsi oman näköisesi, muistelee Tonteri. Ja juuri niin hän on tehnyt. – Tällainen tästä on sitten tullut. Kehittämisessä kantavana ajatuksena on ollut se, että niin kauan kuin jotakin asiaa ei kielletä, jatkan tekemistä, Tonteri nauraa. Myös Sonkajärven kunnan asennetta hän kiittää kertoen, että kaikki tarvittavat laitteet ja työvälineet ovat ajan- ja tarkoituksenmukaisia. Kunnansihteeri Katja Tornberg myhäilee palautteesta tyytyväisenä.

Vaikka kyseessä on kunnan aluelautakunnan ylläpitämä toiminta, Tonteri kertoo tuntevansa itsensä välillä melkein yrittäjäksi. Yhteispalvelulle muodostuu myös tulorahoitusta myytävistä tuotteista, joita ovat mm. kortit, adressit ja hauskat Sukeva T-paidat. Samoin oman puronsa tuloihin tuovat asiamiespostin ja matkahuollon palveluista saatavat korvaukset.
Yhteispalvelusta saatavat palvelut ovat:
- Kunnan asiakaspalvelu Sukevalla
- Kirjasto
- Asiamiesposti
- Kelan asiointipalvelut
- Matkahuollon pakettipalvelut
- VR:n matkaliput
- Paikallisten kalastuskuntien kalastusluvat
- Sähköiset palvelut yleisöpäätteiden kautta
- Kyläkeskuksen kokoustilojen, kunto- ja liikuntasalin sekä matonpesupaikan varaukset

Kirjasto avoinna pian myös omatoimikäyttäjille
Yhteispalvelu toimii nykyisin liikekeskuksessa entisen pankin tiloissa. Tilat on remontoitu ja järjestelty viihtyisäksi kokonaisuudeksi, joka toimii samalla kyläläisten olohuoneena. Kirjastolla on mukava piipahtaa lukemassa lehdet ja tavata toisia. Pian avautuva omatoimikirjasto laajentaa aukioloaikoja, kun sisään pääsee kirjastokortilla ja tunnusluvulla myös sellaisina aikoina, kun henkilökuntaa ei ole paikalla. Tiskin takana häärii Helsingistä Sukevalle muuttanut kirjastovirkailija Tiina Pietiläinen. -Ihan hyvä työpaikka oli Helsingissä, mutta halusin böndelle, hymyilee Pietiläinen ja kertoo viihtyvänsä.
Kehittäminen jatkuu
Sukeva on aktiivisesti mukana monissa alueella toimivissa kehittämishankkeissa. Uusimpana on pääsy mukaan Kirkonkylät palvelukeskuksina -hankkeen pilottikohteeksi. Tammikuun loppupuolella pidetyssä aloituspalaverissa viitoitettiin tulevaa siten, että heti seuraavaksi kuullaan asukkaiden ajatuksia palveluista ja niiden kehittämisestä. Työpajailta järjestetään helmikuun lopulla. – Mahtavaa saada Sukeva mukaan hankkeeseen, hehkuttaa projektipäällikkö Seija Korhonen. – Sukeva toimii mainiona esimerkkinä asukasosallisuuden ja paikallisten palveluiden säilyttämisestä muille. Hankkeessa palveluja ja toimintaa kehitetään myös Sukevalla seuraavalle tasolle, hän jatkaa.
Teksti ja kuvat: Tuula Palojärvi