Karttulan Syvänniemellä upea ranta-alue kutsuu kuntoilemaan ja nauttimaan kesästä niin alueen asukkaita kuin matkailijoitakin. Uimaranta, leikkipaikat, kuntoilukatos ja liikuntareitti palvelevat koko perhettä, sillä paikalta löytyy myös lemmikeille oma uintipaikka. Syvännimen kyläyhdistyksen noin sadantuhannen euron hanke toteutettiin yhteistyöllä ja Leader-rahoituksella.
Syvänniemen kyläyhdistyksen Liikunta maaseutumatkailun vetovoimana -hanke jatkoi jo aiemmin Kuopion kaupungin kanssa toteutetun valaistun liikuntareitin kehittämistä edelleen kokonaisuudeksi, jossa viihtyvät niin asukkaat kuin matkailijatkin. Hanke mahdollistui Kehittämisyhdistys Kalakukko ry:n Leader-rahoituksella. Kuopion kaupungin lisäksi hanketta tuki myös Syvänniemen Nousu ry. Merkittävässä roolissa kokonaisuuden toteuttamisessa oli myös talkootyö: talkoita tehtiin yhteensä melkein 1300 tuntia. Yhteistyö huipentui kesäkuun 2019 alussa pidettyihin virkistysalueen avajaisiin.
Koko perheen kesälomakohde
Kuopion keskustasta Kuttajärven rantaan 35 kilometrin matkan hurauttaa puolessa tunnissa. Silmä lepää kauniissa järvimaisemassa, ranta houkuttelee uimaan ja lasten leikkipaikka vaijeriliukuineen odottaa leikkijöitä. Ulkokuntoilulaitteet ovat katoksessa ja laitteiden käyttö onnistuu säällä kuin säällä. Uimapaikan läheisyydestä, niemen kärjestä löytyy myös nuotiopaikka. Alueella on helppo liikkua esteettömästi.
Myös lemmikit ovat tervetulleita omalle uittopaikalle
Syvänniemen ranta-alueella voi kesästä todella nauttia koko perheen voimin, sillä myös lemmikeille on tehty oma uittopaikka vilvoittelua varten. Uittopaikka on selkeästi erillään ihmisten uimapaikasta ja satama-alueesta. Uittopaikalle voi tulla myös hevosten kanssa ja hevosia on tuotu uimaan lähialueelta trailerikyydillä.
Teksti: Jaana Rissanen, kuvat: Syvänniemen kyläyhdistys ry
